![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
Treenailun olisi tarkoitus jatkua jälleen, jos vaan laiska omistaja saisi itsensä liikkeelle ja jos vaan saataisiin porukkaa jälleen kasaan, tosin säät alkavat olemaan taas sitä luokkaa, että porukan kerääminen voi jäädä vaan haaveeksi (yllättäin kaikki muut tuttavapiiriläiseni eivät ole sitä "Rämmitään metsässä klo kahdeksalta sunnuntai-aamuna vaikka taivaalta sataisi ämmiä äkeet selässä"- ja "Ai mitenniin täällä on kylmää ja märkää? Kyllähän täällä nyt voi ihan hyvin treenata vielä!"- sarjaa kuin allekirjoittanut... Niin siis oma viitseliäisyyteni ei ole mitenkään riippuvainen säästä, itse asiassa olen huomannut, että mitä huonompi sää, sitä todennäköisemmin meikäläinen heiluu pihalla naksuttimien, kosketusalustojen ja motivaatiopatukoiden kanssa.).
Nyt täytyy taas rientää, käydään ottamassa nopeasti vähän tottista ja esine-etsintää ala-asteen pihalla. Kuvia Lohjan reissulta on luvassa heti, kun rakas laiska ystäväiseni saa niitä toimitettua minulle asti. Toivottavasti tätä vielä jaksaa joku käydä vilkuilemassa, vaikka päivityksiä tuleekin harvakseltaan.
Niin, päivitysten vähyyshän tosiaan johtuu siitä, ettei meidän uudessa kodissamme ole nettiä -eikä kai ihan vähään aikaan ole tulossakaan. Ja nytkään ei ole aikaa päivitellä tämän kummemmin, mutta ei meille kyllä mitään ihmeellistä kuulukaan ja treenejäkään ei ole ollut.
Kuten jo aiemmin kerroin, Picca siis todella pitää huolen, että Luka ei saa mennä makuuhuoneeseen. Tämä Pican vartiointivietti (?) on vain voimistunut, aina välillä jos sen pitää samanaikaisesti huolehtia ettei Luka mene makuuhuoneeseen ja vahtia Lukalta omaa ruokakuppiaan, alkaa pikkukoiralla keittää vähän ylikin. Silloin tietysti rauhoitan tilanteen, käsken Lukaa olemaan ihmisiksi ja komennan Pican takaisin syömään.
Picca syö jotenkuten. Olen pienentänyt suosiolla sen nappula-annosta, kun se ei vaan tuntunut uppoavan. Nykyinen pienempi annos katoaa yleensä kupista ja onpa tuo välillä oikein hotkinutkin. Olen ajatellut kokeilla Royal Canin 4800:aa seuraavaksi, jos vaikka sekoittaisi noita, niin sapuska ei olisi kuitenkaan ihan niin vahvaa (RC:n ohjeissa lukee, että näitä voi syöttää sekaisinkin). Mutta täytyy nyt katsoa. Puuroannosta onkin sitten vähän suurennettu ja se uppoaakin yleensä oikein hyvin. Olen muuttanut puurontekotapaani ja tämä "uusi" puuro näyttää maistuvan Pikku-Ukolle paremmin kuin vanha.
Picca ei enää minun tietääkseni hauku yksinollessaan eikä se myöskään tuhoile mitään. Sen sijaan se on alkanut haukkumaan aina kun joku tulee sisälle, mutta sehän nyt ei ole kovin yllättävää tahi kamalaa. Ja lisäksi se tekee pieniä tihutöitä (jyrsii kyniä tai repii paperia) silloin, kun minä en ole kotona ja äiti käy vaikkapa suihkussa. Minulle se ei tuota tee, ehkä kerran tai pari on sattunut nenäliina jäämään lattialle ja silloin se on tietty tuhottu heti kun silmä välttää, mutta äidille se tekee tuota melkein joka kerta.
Nyt menemme nukkumaan. Picca nukkuu edelleen ison osan yöstä minun vieressäni ja odottaa sängyn vieressä häntä heiluen malttamattomana että minä ehdin peiton alle ja se voi vihdoin kömpiä kainaloon. Mamman mussukkanössökkä <3
Picalla on kaiketi nyt sitten se kuuluisa murrosikä. Se on mm. vetänyt hihnassa (!), ajanut lintuja ilman lupaa (!) ja kieltäytynyt tuomasta esinettä käskystä (tosin kyllähän se sen sitten toi, kun mamma oli Hyvin Vihainen). Lisäksi se toissailtana ei suostunut tulemaan sisälle, vaan aina kun sanoin "ole hyvä" se kävi ovella kääntymässä ja juoksi sitten takaisin pihalle vetämään rinksaa. Pari kertaa tämän toistettuaan se saikin sitten jäädä yksin ulos (kello oli jo niin paljon, ettei täällä ketään siihen aikaan liiku ja toisaalta en voinut huutaa sille perkelettäkään) ja kummasti se sisälletuleminen olikin sitten ihan mukavaa. Piccaa taisi vähän juoksututtaa, kun eilen oli meidän lepopäivä :) Aika viatonta murkkuilua siis toistaiseksi.
Eipä meille kai oikein muuta kuulu. Juhannus meni Annella grillaillessa ja Picca sai juosta "munaravia" (kuten pojat leppoisasti koirien hillumista nimittivät) Kaapo-mäykyn kanssa. Oli hauskaa, ja Picca väsähti niin paljon, että se lähti ihan kiltisti äidin mukana kotiin puolenyön aikaan, kun minä vielä jäin riekkumaan mittumaarin kunniaksi.
Nyt Picca saa vuosipäivän kunniaksi luun. Ja ehkä Lukallekin täytyy antaa, ettei kateus iske.
Kauheassa kiireessä lähdin siis pika-lenkille, kiersimme pienen metsälenkin ja kun palasimme metsästä takaisin tielle ja lähdimme kävelemään kohti kylää, törmäsimme erääseen koirakkoon, jossa koira vie omistajaansa (kirjaimellisestikin, jos omistaja ei olisi niin lihava, että hänen viemiseensä tarvittaisiin malamuutti). He kävelivät samaan suuntaan kuin mekin, joten minulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa: kävellä heidän perässään tai vetäistä ohi, valitsin tieysti jälkimmäisen, koska oli kiire. En ottanut Piccaa kiinni, vaikka tällä kertaa myönnänkin, että olisi pitänyt. Sirryin oikeaan laitaan, laitoin kaasun pohjaan ja yritin päästä ohi pelkän lelun avulla, mutta koska ohitus kesti Pican kannalta liian kauan ja toinen koira riekkui ja rääkkyi minkä kerkesi, Picca ryntäsi keskelle tietä haukkumaan. "Perkele, Pii" tepsi, Picca tuli luo, jatkoimme ohitusta ja pääsimmekin ohi -ja jätimme koirakon kauas taakse. 200 metrin päästä näin tien vieressä kulkevalla tontilla lapinkoiran ja kääpiösnautserin, mutta en ottanut tälläkään kertaa Piccaa kiinni, koska koirat olivat sen verran kaukana tiestä, olimme juuri ottaneet seurautusharjoituksen (kun vastaan tuli ihminen) ja koska vaarana ei ollut auton alle jääminen, kun piha oli tien vasemmalla puolella. Ohitus olisi sujunut hyvin, jos jostain käsittämättömästä syystä nämä toiset koirat eivät olisi päässeet aivan tiehen kiinni. Lapinkoira jäi kauemmas, mutta kääpiösnautseri oli jo tulossa ojan yli ja Picca puolestaan oli menossa sitä vastaan. Kävimme seuraavanlaisen dialogin toisten koirien omistajien kanssa:
"Rolf!", huutavat he.
"PERKELE!!!!", huudan minä ottaen samalla uhkaavan askeleen eteenpäin (snaku kääntyy salamana ympäri, Picca myös)
"Pii, hyvä hieno poika!! *lirkutilirkutivingutivinguti"
(snaku huomaa että se perkelettä huutava naishirviö olikin joku kukkahattutäti ja päättää sittenkin tulla katsomaan mikä mies tuo koira on, samaan aikaan Picca huomaa että snaku tulee sieltä sittenkin)
"ROLF!" huutavat toisten koirien omistajat
"PERKELE! PII!!!!!", huudan minä
(snaku häipyy, Picca palaa luo)
"*vingutivinguti* jee, hyvä, hieno, taitava poika, hyvin menee" lirkuttelen minä ja annan lelun Picalle ja palaamme vihdoin kotiin.
(Takaa kuuluu kuinka Rolfin omistajat toruvat sitä samaan aikaan kun lappari edelleen räksyttää meille)
Jossain tässä koirien ohittelun tuoksinassa Pican ohituslelu repesi, täytyy siis ostaa uusi. Picca ei siis päässyt missään kohtaa haistelemaan muita koiria (kiitos minun tehokkaiden perkeleiden), mutta olisivat nuo kyllä paremminkin voineet mennä. Ensi kerralla täytyy ottaa Picca kiinni jos tulee tuollaisia ohitustilanteita kuin tuo ensimmäinen. Ko. koira kun on kerran päässyt säikäyttämään Pican oikein kunnolla, niin luulen tai pikemminkin toivon että tuo sinne räksyttämään ryntääminen johtui siitä. Jos ei johtunut, täytyy Picca ottaa tästä lähtien aina kiinni kun tulee toinen koira vastaan. Ja se taas on huono juttu, koska hihnassa tuo käyttäytyy selvästi huonommin kuin vapaana ja kuinkahan nopeasti tuo osaisi yhdistää hihnan ja toiset koirat?
Mutta olipahan vaan lenkki. Normaalisti vastaan tulee korkeintaan yksi koirakko tai yksi ihminen.
Päivitetäänpäs nyt samantien koiratanssiuutiset. Olemme aloittaneet pujottelun, "halaamisen" (minä menen kyykkyyn ja Picca hyppää vasten), edessä seuraamisen (minä peruutan, Picca seuraa edessäni) ja kosketusalustan harjoittelut. Biisi on edelleen hakusessa, sen löytäminen onkin aivan pirun hankala homma! Ehdotuksia otetaan vastaan.
Koiratanssia ajatellen olemme alkaneet pitkästä aikaa naksuttelemaan, ollaan treenattu sivulletuloa ja seisomista. Lisäksi olemme treenanneet vanhoja tuttuja: esineruutua, tottista ja jälkeä. Haun treenaaminen on jäänyt, hakukavereita ei ole oikein innostanut viimeiseen puoleen vuoteen treenata :/
Piccasiini muuttaa varmaankin ensi kuun aikana uuteen kotiin. Sain siis oman kämpän Porlammilta. Kaksion suuuuresta omakotitalosta, jossa on myös koulumuseo ja kokoustila (joka on tällä hetkellä poissa käytöstä). Isolla pihalla komeilee kaikenlaisten puiden lisäksi myös Hilda Käkikosken patsas. Ei joka tytöllä olekaan pihallaan patsasta tai seinällä plakaattia ("Tässä sijaitsee Lapinjärven ensimmäinen suomalainen koulu ---"), kyllä meidän nyt kelpaa :) Tai siis pienen remontin jälkeen kelpaa. Picca pääsee puutarhuroimaan pian siis ihan oikeasti.
Niin juu, kirjoitetaan nyt tännekin, että Pican karva on parantunut huomattavasti. Biotiini fortella on ollut selvästi näkyvät vaikutukset -ja hyvä niin. Enemmän aiheesta kirjoitin Cybermudiin, joten en nyt jaksa tänne enää naputella kaikkea samaa jorinaa toiseen kertaan.
Näin tänään lenkillä ollessani pumin. Siis pumin. Siis Porlammilla. Ja tästä muutaman kilometrin päässä asuu ainakin yksi puli. Siis puli. Siis Porlammilla (vai onkohan se jo Ingermanninkylää... No, who cares).
Meillä on korkattu jäljestyskausi, vihdoinkin. Picca jäljestää upeasti, kun ottaa huomioon, kuinka paljon sen kanssa on treenattu. Jäljestys on mukavaa puuhaa, koirankin mielestä. Tosin viimeksi jäljestäessämme huomasin kesken jäljen, että liina haisee ihan kissan kuselle. Jäljestettiin loppuun, heitettiin lenkki ja kotiin tullessamme unohdin sitten pestä sen liinan. Tuolla se nyt on, edelleen pesemättä ja aina kun olen menossa lenkille ja ajattelen, että tänään voisi tehdä pari jälkeä, muistan että liina haisee ja pitäisi pestä, joten jälki jää tekemättä. Ja niin unohdan liinan jälleen. Tämän kirjoituksen kirjoitettuani, tulen 99 prosenttisen varmasti taas unohtamaan koko homman, ennen kuin taas huomenna juuri kun olen lähdössä lenkille, muistan sen. Ikuinen noidankehä.
Picca on työskentelijänä sellainen, että se vaatii pari "lämmittelykierrosta" ennen kuin muistaa keskittyä hommiin. Ts. kun jäljestetään, teen 1-2 lyhyempää, helpompaa jälkeä, ja sitten yhden vaikeamman. Ja esineruutua harjoitellessa teen 1-2 ruutua, ensin yhdellä esineellä, sitten kahdella ja lopulta sitten sen koiran todellista kykyä vastaavan. Muilta osin Picca tekee töitä hyvin, paikkailee minun virheitäni ja työskentelee sinnikkäästi. Tämä siis vain minun mielipiteeni, voin olla aivan ulapalla, mutta älkää paljastako sitä minulle, sillä olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen Pican työskentelyyn.
En nyt oikein jaksa keskittyä, joten lopetan kirjoittamisen tähän. Olen menossa tänään katsomaan yhdelle tallille, josko pääsisin sinne ratsastelemaan, poneja ajamaan ja tallitöitä tekemään. Elättelen toivetta, että myös Picca pääsisi jonain päivänä maistamaan tallielämää.
Vastaan Jonnalle tähän, että muutkin lukijat saavat tietoonsa nämä tuikitärkeät vastaukset (oletan, että anonyymi oli tälläkin kertaa Jonna ;) ). Eli siis taannoisessa M&M:n tapahtumassa punnittiin Isan kanssa sekä Lilla että Picca. Lilla painoi liikkeen vaa'an mukaan n. 11 kg, Picca 9,7 kg. Luulen, että säkä on pysynyt siinä 43 sentissä, en tosin mene vannomaan. Pallit ja hampaat löytyy -ei tosin samasta päästä. Kai sen purentakin on ok, en mää noista mitään tiedä, mutta samalta sen kalusto näyttää kuin muidenkin koirieni. Ruoka maistuu himppasen paremmin kuin pahimpina paastoilukausina, mutta kyllä se vieläkin nirsoilee ja pitää paastoja. Turkki on hiukan parempi, mutta kaula sillä on edelleen osittain kalju (tosin siihen saattaa vaikuttaa arvoisat koiratuttavamme, jotka kynivät Pican onnettomia karvoja entistäkin vähäisemmiksi). Ostin muuten sitä biotiini forteakin sieltä eläinkaupasta, toivottavasti tepsii. Minä jo kuvittelin tänään nähneeni aineen vaikutukset, mutta voisiko se muka vaikuttaa jo viikossa... Kuvia laittelen aina, kun vaan saan kameraa lainaan. Hyvällä tuurilla broidi antaa kameransa pitkäaikais-hoitoon minulle, mikä tietenkin tarkoittaa sitä että lukijat tulevat vielä katumaan kuvatoiveitaan.
Picca muuten kävi tänäänkin vilvoittelemassa vedessä. Tosin tällä kertaa kohteena oli keskellä metsää oleva valtava, osittain jäässä oleva lätäkkö, jonka keskelle Picca hyppäsi valtavalla tiikeriloikalla. Vesi roiskui ympäriinsä, ja jäimme Tiian kanssa miettimään, tajusikohan koira ollenkaan että se oli vettä ennen kuin hyppäsi. Onneksi oli lämmin päivä ja Picalla riitti vauhtia, niin ei poikaparka päässyt jäätymään. Se kuivui alta aikayksikön, tosin sitä ennen se kasteli meidät kaikki muut (ja me emme kuivuneet yhtä nopeasti kuin se...). Ehkäpä se tänä kesänä suostuisi jopa uimaan, siis muussakin tapauksessa kuin tippumalla laiturilta (http://mikunen.livejournal.com/3881.html).
No, joka tapauksessa synttäreitä juhlittiin tänään oikein urakalla. Aamu aloitettiin hitaasti, pusuttelemalla ja halittelemalla ja onnittelemalla ja antamalla päivän sankarin nuolla jogurttipurkki. Varsinaisena aamupalana herra söi Yrjölänpuuroa, naudanmahaa ja piimää (ja koska kuppi syltiin yllättäin tyhjäksi, tuli jälkkäriksi keksi). Sitten Ilmari tuli juhlimaan ja luettiin Nalle Puhia (Ilmari ei oikein ollut juhlatuulella). Iltapäivällä lähdettiinkin sitten Annen ja Kaapon sekä Annin pikkusiskon Essin (Anni itse kun oli kipeänä, mutta Cessu aivan ehdottomasti halusi osallistua juhlintaan) ja Cessu-kultsun kanssa metsälenkillä. Kotiinpäin tultaessa törmättiin vielä Annen lapsiin ja heidän kavereihinsa, joten Picca pääsikin vielä juoksutettavaksi ja rapsuteltavaksi näiden kullannuppujen kanssa (ikähaarukka oli ala-asteen ylemmiltä luokilta ylä-asteen alimpiin). Picalla tuli kaikesta riehumisesta niin kuuma, että se päätti käydä vielä joessakin kastautumassa rintaa myöten -olisi se lutrannut varmaan enemmänkin, mutta minä käskin sen äkkiä pois vedestä, koska joen virtaus on melko voimakas nyt, kun vedenpinta on korkealla. Kotona molemmat koirat saivat herkkutikut. Illalla äiti paistoi meille ihmisille lettuja (tietenkin synttäreiden kunniaksi ;D), ja taisipa nuo koirapojatkin saada osansa. Illalliseksi Picalle tarjoiltiinkin taas yrjölää, naudanmahaa ja tällä kertaa kananmunaa,ja jälleen kuppi tyhjeni, joten jälkiruoka-keksitkin tuli annettua
Varsinaisen lahjansa (siis jos tätä täysin nappulatonta herkuttelupäivää ei lasketa) Picca saikin jo viime lauantaina, kun kävimme Launeen Mustin ja Mirrin tapahtumassa ostoksilla. Tapahtuma tarkoitti siis kahta tottis- ja kahta suojelu-näytöstä liikkeen edessä parkkiksella, ja taisipa siellä olla jotkut tuotteet alennuksessakin. Ostin Picalle uuden ohituslelun, sellaisen pehmeän, pörröisen, luunmuotoisen ja hyvin miehisen värisen vinkulelun. Ohituslelu on siis tietenkin lelu, jota kannetaan taskussa mukana ja jota hurjasti vinguttamalla ja repimällä ohitetaan toiset koirat.
Samalla M&M-reissulla tavattiinkin sitten myös Isa ja Lilla-sisko, joiden kanssa käytiin riekkumassa. Picca-parka taisi vähän varoa Lillaa, kun tämä rähähti Picalle pariin kertaan, joten leikkiminen ei enää ollutkaan sitä aiempaa rallittamista. Vaan luulenpa, että jos koirat tapaisivat useammin, voisi se rallittelukin tulla takaisin kuvioihin, sääli että tapaaminen on vaikeutunut huomattavasti, koska käytännössä asumme nykyään Porlammilla. Ja täällähän ei tunnetusti busseja kulje, ja kun ei edelleenkään ole sitä ajokorttia...
Sain siis vihdoin ja viimein Tekun ottamat kuvat vierailultamme. Saanko siis esitellä: Minka, Piccasiinin kaukorakkaus
Maailman söpöin pari:
"Kyllähän mä juoksisin kovempaa, jos nää jalat vaan tottelis"
Koiranpentuja siellä, koiranpentuja täällä, hiiola hiiola hei!
Ja lopuksi vielä pari mamman kultapoikaa:
Tulkaa jo!
Revittelyä
Moi, mä oon nyt sit SE Picca!
Mikä kestää?
Nyt saa harja kyytiä!
Kattokaa ku mä seuraan hienosti!
Miks meiät on suljettu tänne?
(Tän takia)
:P
Lentävä Ilmari on kyllä oikeesti mun kaveri
Ukot
Niin se talvi tuli tänne eteläänkin. Ja koska se luultavasti loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin, otamme siitä Pican kanssa kaiken mahdollisen ilon irti. Viime päivinä olemme mm. tehneet lumitöitä, juosseet pitkin pihaa, juosseet pitkin peltoa, juosseet pitkin metsää, käyneet Tiian ja Tocon kanssa parin tunnin lenkillä metsässä umpihangessa ja pitäneet "hankitreenit". Hankitreenit tarkoittaa sitä, että äiti seisoo tiellä ja minä seison keskellä peltoa, välimatkaa on semmoiset 100 metriä, ja siinä sitten juoksutetaan Piccaa umpihangessa meidän väliä. Ja Piccahan juoksee, siis Juoksee Juoksee ja Juoksee. Se Juoksee ihan vaan Juoksemisen ilosta ja nyt, kun hanki on juuri täydellinen (upottava, pehmeä) se Juoksee kahta kauheammin, koska se on niin raskasta ja kivaakivaakivaa! Ja kaiken tämän juoksemisen tuloksena makaa jaloissani nyt hyvin tyytyväinen koira.
Lumityöt ovat Pican mielestä myös hillittömän hauskoja. Silloinkin se juoksee rinkiä ympärilläni ja oikein kyttää milloin "hätistelen" sitä harjalla/lapiolla (siis leikilläni, koska se on myös minusta hauskaa). Samalla kun se juoksee, kyntää se kuonollaan lunta, pistää yhtäkkiä jarrut pohjaan ja jää makaamaan ja odottamaan, että taas hätistän sen liikkeelle. Tai heitän sen päälle lunta. Sitten se taas juoksee. Kun teemme lumitöitä, muuttuu Picca sekunnissa valkoiseksi, siis kirjaimellisesti lumivalkoiseksi. Pican turkki on kyllä onneton myös siinä suhteessa, että lumi paakkuuntuu sen mahan alle ja jalkoihin. Ei tosin niin pahasti, että se koiraa itseään haittaisi, mutta kyllä sitä joutuu pyyhkeellä sutimaan aina lenkiltä tullessa. Tassujen pohjiin ei tule tilsoja, mutta eihän Picalla olekaan tassuissa kovin pitkään karvaa.
Tämänpäiväisen Tiian ja Tocon kanssa tehdyn metsälenkin jälkeen Picca on jälleen vähän kaljumpi. Picca leikkii niin rajusti (ja siis Toco terrierinä leikkii vähintään yhtä rajusti), että se vähäinenkin turkki pöllyää. Mutta en minä käy kieltämään koirani hauskanpitoa vain siksi, että sen harva karva harvenee entisestään. Pääasia, että koiralla on hauskaa. Ja hauskaahan sillä tietenkin oli. Rämmimme umpihangessa tosiaan sen reilu pari tuntia, jonka ajan Picca juoksenteli koko ajan. Kun pysähdyimme juttelemaan (ennen kuin Tiia lähti omaan suuntaansa ja minä omaani), olivat koirat muutamassa minuutissa myllänneet koko risteyksen niin, että se näytti aivan siltä, kuin 20 teiniä olisi ollut siinä ryypiskelemässä (tosin jostain syystä meidän jäljiltämme paikalla ei ollut yhtä ainoaa roskaa, tupakantumppia, sylkilammikkoa, renkaanjälkeä tai kaljapulloa).
Että tällaista. Hauskaa viikonloppua kaikille!
Lenkkeilyjen osalta jatkamme edelleen samaan tapaan kuin aiemmin, eli siis molemmat koirat tullaan jatkossakin käyttämään erikseen. Luultavasti lopun ikäänsä, koska Lukan käytös on jo minun vaikutusvaltani ulottumattomissa -ja saa minun puolestani ollakin.
Tällä reissulla tuli kuitenkin todistettua se, mitä olen jo pidemmän aikaa epäillytkin; Luka ei pärjää Picalle vauhdissa, eikä kyllä missään muussakaan. Picca myllytti Lukaa pitkin peltoa, ja siinä vaiheessa kun Lukan kunto jo loppui, oli Picca vasta päässyt vauhtiin. Mudi 6 - valkkari 0
Bussimatkat sujuivat kohtalaisesti, menomatkat Picca läähätti hyvin stressaantuneen oloisena, myös hilsettä pukkasi pintaan, ja oksensihan se sitten aivan loppumatkasta. Tulomatkat sujuivat paremmin, ensimmäinen bussireissu sujui jälleen läähättäen, tosin hieman vähemmän maanisesti kuin nuo menomatkat. Toinen bussimatka sujuikin sitten jo paljon paremmin, Picca ei läähättänytkään niin paljoa. Tiedä sitten johtuiko moinen siitä, että Tekun vinkistä kokeilin painaa Pican etujalkojen akupisteitä, joiden kuulemma pitäisi auttaa matkapahoinvointiin. Akupisteiden painelua siis kokeillaan jatkossakin, ainakin näin ensikokemuksen perusteella sanoisin, että homma toimii. Voihan kyseessä tietty olla puhdas sattumakin, mutta senhän näkee sitten kokeilemalla. Ai joo, bussikuskitkin olivat oikein ystävällisiä, kaikki neljä!
Saavuimme kaverini luo siis keskiviikkoiltana. Picca moikkasi Minkaa kuin vanhaa tuttua ja koirat pistivätkin kunnon hulinat päälle samantien, eivätkä lopettaneet ennen kuin me ihmiset kävimme nukkumaan. Ja sittenkin jatkoivat heti aamusta, siis ennen kuin me ihmiset olimme heränneet :p Picca nylkytteli Minkkistä vähän turhankin paljon, joten päätin sitten kieltää moiset puuhat aivan tyystin. Muuten koirat leikkivät oikein kiltisti ja tyypeillä näytti olevan hauskaa, vaikka eihän kolmikuinen pennunpallero pysynyt millään mukana Pican vauhdissa.
Torstaina menimme Tekun ja Minkkisen mukana töihin eläinkauppaan, mikä ilmeisesti rankkojen bussimatkojen, huonosti nukutun yön ja jatkuvan riekkumisen seurauksena hieman stressasi Piccaa. Hilsettä pukkasi jälleen ja ukkeli myös seurasi minun kannoillani lähes koko ajan, ei malttanut käydä nukkumaan (toisin kuin Minka). Aluksi Picca kävi jokaisen asiakkaan luona, mutta lopulta se tyytyi vain mittailemaan jokaista asiakasta pistävillä silmillään päästä jalkoihin. Asiakkaat luonnehtivat Piccaa muun muassa söpöksi, hauskaksi - ja kirppukasaksi :| Oli kyllä mukavaa "olla töissä" koira mukana, ja kaikesta huolimatta uskon, että Picallakin oli hauskaa ja että tuostakin kokemuksesta oli hyötyä sille. Se nimittäin näki tuon yhden päivän aikana enemmän ihmisiä (myös lapsia) kuin täällä puolessa vuodessa. Ja kokemukset asiakkaista olivat oikeastaan kaikki vähintäänkin neutraaleja, iso osa myös positiivisia.
Perjantai kuluikin sitten koirien osalta vain riekkuessa -niin ulkona kuin sisälläkin.
Lauantaina lähdimme heti aamusta matkaan, tosin ensin kävimme vielä eläinkaupalla moikkaamassa ja ostamassa Picalle aivan upean vihreän toppapuvun, jota se saa käyttää kylmällä ja/tai kostealla säällä tottistreeneissä ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa tulee paljon paikoillaan oleilua. Ihan välttämättä se ei olisi moista tarvinut enää tänä "talvena", mutta kun se näytti niin hyvältä ja sain vielä vähän alennustakin, niin pakkohan se oli ostaa :p Takatalvea odotellessa.
Reissun aikana Picca söi n. puolet siitä ruokamäärästä, jonka olin sille varannut, ts. jonka se olisi kotona suunnilleen syönyt. Vaikuttiko stressi vai Lukan puute (Luka kun vieressä kyttäämällä parantaa Pican ruokahalua. Ilmeisesti Minka ei toiminut yhtä hyvin), mene ja tiedä. Kotiin tullessa kyllä huomasi, että Piccaa hiukkasen väsytti, se ei nimittäin jaksanut riehua Lukan kanssa kovinkaan paljoa. Kuinkahan väsynyt Minkkinen onkaan kaiken tuon päiväkausien riehumisen jälkeen..?
Picca lähettää Minkkiselle ison pusun, toivottavasti nähdään uudestaan pian!
Olemme tänään lähdössä Piccasiinin kanssa vähän reissuun. Hyvä ystäväni on vihdoin saanut oman koiran, ja tätä ihanuutta olemme nyt lähdössä Pican kanssa katsomaan pariksi päiväksi. Ihanuuden nimi on Minka ja se on australianpaimenkoira ja ikää neidolta löytyy abouttiarallaa kolme kuukautta. Lupaan päivittää reissukuulumiset lauantaina, jolloin siis palaamme takaisin kotiin.
Toivottavasti meitä onnistaa ja kohdalle osuu ystävällisiä bussikuskeja. Bussissa istumista kun tulee tänään reilut 2 tuntia. Ja lauantaina melkein saman verran. Ja toivottavasti Picca ei oksenna, siitä voi nimittäin tulla vähän pahaa silmää joko kanssamatkustajilta tai kuskilta, vaikka osaankin ns. napata oksennuksen pyyhkeen sisään ennen kuin se ehtii osua millekään bussin pintamateriaalille.
Mutta nyt jatkan pakkaamista. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
